Suomalaisten Jumalhistoriaa.
Suomalaiset ovat varhaisista ajoista saakka tunteneet tarvetta palvella Jumalia ja luonnonhenkiä. Varhaisimmat todisteet Jumalten ja paikkojen palvonnasta ovat epäilemättä kalliomaalaukset.
Kalliomaalausten historian maassamme aloitti Jean Sibelius vuonna 1911. Hän löysi ensimmäisen kalliomaalauksen Kirkkonummelta Vitträskjärven rantakalliosta.
Myöhemmin kalliomaalauksia on löydetty maassamme yli sadasta paikasta. Pohjoisimmat maalaukset sijaitsevat Jyväskylässä ja Suomussalmella, mutta vaikuttavin ja koko pohjoismaiden suurin yhtenäinen kalliomaalausalue sijaitsee Etelä-Savossa, Ristiinassa, Astuvansalmella.
Astuvankallion vaikuttava sivuprofiili.
Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat olleet tunnettuja vuodesta 1968 lähtien. Noin 30- metrin korkeuteen kohoava kallio muistuttaa kauempaa valtavan suurta ihmisen päätä, josta on hahmotettavissa kasvot, alas luodut silmät, sekä nenä ja leuka. Tuhansia vuosia se on ollut pyyntiväestölle tärkeä ja pyhä paikka, jonka edustalle on uhrattu harvinaisia ja kallisarvoisia riipuksia. Kalliomaalauksen alapuolella olevalta terassilta on löydetty kaivauksissa kaksi nuolenkärjen katkelmaa ja sukeltajien tekemissä tutkimuksissa maalausten edustalta on löytynyt kolme meripihkakorua, jotka esittävät ihmistä, sekä yksi reiällinen meripihkariipus jonka uskotaan esittävän karhua. Löydetyt riipukset on pystytty ajoittamaan kampakeraamiseen aikaan (5000 - 3200 eaa.). Astuvansalmi on monessa suhteessa kalliotaiteemme merkittävin monumentti, jonka jääkauden murskaava mahti ja kivikauden ihminen ovat yhdessä muovanneet.
Astuvansalmi on maailman suurin yhtenäinen kalliomaalaus. Alue, jolla maalauksia esiintyy, on liki 17-metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea. Kalliosta on tunnistettu yli 60 erilaista maalausta, joiden aiheena esiintyvät mm. ihmiset, eläimet, veneet. Mannerjään sulavesivirrat ovat hioneet Astuvansalmen korkeaan kallioseinämään valtavan kourun, jonka sileä pinta on tarjonnut edellytykset kalliomaalausten tekemiselle ja niiden säilymiselle. Maalaukset ovat säilyneet niiden päälle aikojen saatossa muodostuneen piioksidikalvon ansiosta. Suojaava, läpinäkyvä kalvo on syntynyt kalliosta liuenneista mineraaleista. Maalauksissa käytetyn maalin koostumusta ei ole täysin pystytty selvittämään, mutta todennäköisesti se on valmistettu rautaoksidista keittämällä ja siihen on lisätty verta sekä sideaineeksi linnunmunia.
Heikosti seinästä erottuvat punaiset kuvat saavat jokaisen miettimään eri vaihtoehtoja kuvien maalaamisen tarkoitukselle. Onko tarkoitus ollut nujertaa saaliseläimen henki etukäteen ja sen myötä vapauttaa eläimen sielu luonnon kiertokulkuun, useiden sukupolvien rukoillessa pyyntionnea tältä paikalta? Vai ovatko kuvat shamaanin näkyjä, kuten jokin kuvien tutkinnan haara on niitä selittänyt.
On vaikea tietää mitä varten maalaukset on kivikaudella tehty ja mitä ne ovat kivikauden ihmiselle merkinneet. Ajatellessa paikan hiljaisuutta, rauhaa ja jylhiä kallioita, voi vain arvailla millaista kunnioitusta se on kivikauden ihmisessä herättänyt? Ehkä vain heimon pyhimmät ovat saaneet käydä kalliolla, saati saaneet kiivetä sinne maalaamaan kuvia? Vai ovatko maalaukset olleet merkkinä jollekin toiselle heimolle, koska tuon ajan ihmiset ovat käyttäneet kulkemiseen vesistöjä.
Kalliossa on 20 hirvikuviota, joista puolelle on merkitty sydänpiste. Pisteen merkitystä ei voida varmuudella tietää, mutta luultavasti niillä on ollut jonkinmoista yhteyttä metsästysonneen. Eläimen sielu on haluttu nujertaa etukäteen maalaamalla eläimen kuvaan sydänpiste, tai haluttu pyytää sielulta anteeksi sitä, että siltä on viety ruumis. Ilman pistettä oleville kuvilla on luultavasti vain pyydetty Jumalilta saalieläimiä ilmestyväksi pitkän ajan jälkeen.
Maalauksissa on myös kuvattu 17 ihmiskuviota, joiden koko on 25–50 senttimetriä. Kolmelle kuviolle on merkitty pään päälle sarvet ja yhdelle kuviolle myös silmät. Nämä kuvat esittävät luultavasti shamaania tai näkijää.
Astuvansalmen erikoisuuksia on kolme naishahmoa, joilla yhdestä on kädessään jousi. Lisäksi maalauksissa on yksitoista venekuviota joihin on merkitty miehistöviivoja. Näillä kuvilla on ilmeisesti tahdottu kertoa kaukaisista pyyntiretkistä ja myös mahdollisesti naisten osallistumisesta ruoan hankintaan.
Vaikuttavin kaikista on maalausten oikeassa reunassa oleva kämmenpainauma. Sen katsominen ja ajan kulun ajatteleminen tuntuu aivan uskomattomalta. Tuo kädenjälki on niin todellinen viesti kivikaudelta. Tervehdys 7000 vuoden takaa.
Tervehdys 7000 vuoden takaa.
Kalliomaalausten tulkitsemisen tärkein lähtökohta ovat muinaisuskonto ja kansanrunous. Kalliomaalauksissa esiintyvillä kuvilla onkin selvä yhteys saamelaiseen mytologiaan ja noitarummuissa esiintyviin kuviin. Saamelaiselle mytologialle ominaista on käsitys muuttuneessa tajunnantilassa tapahtuvista henkimatkoista sekä luontoa hallitsevista henkiolennoista. Saamelaiset uhrasivat aikoinaan lahjoja seidoille, jotka he näkivät kivettyneinä noitina. Tällaisen näkökulman huomioon ottaen voimme vain arvailla millainen paikka Astuvansalmi on ollut kivikauden ihmiselle? Uskon sen olleen massiivisuudessaan varmasti jotain paljon suurempaa mitä osaamme edes kuvitella.
Lappalaisten siirtyessä ajan kuluessa pohjoisemmaksi, alkoi heidän kulttuurinsa myös muuttua. Maalausten määrä väheni merkittävästi ja noin 3000 vuotta eaa., Hossan värikallion maalausten syntymisen jälkeen ne hiljalleen katoavat pronssikauden alkuun mennessä. Lappalaiset ovat tuon aikakauden jälkeen alkaneet palvoa ennen kaikkea seitoja. Kampakeraamisella ajalla tehdyt kuvat ovat usein sijoitettu ihmistä tai ihmisen muotoja omaavaan kallioon ja siten lappalaisten seidanpalvonta onkin tälle luonnollinen jatkumo. Palvottuja kiviä on ollut 1800-luvun alussa ympäri Lappia ja ihmistä muistuttavat kivet ovat olleet lappalaisille erityisen pyhiä. Tällaisia kiviä on pidetty kivettyneinä ihmisinä tai noitina. Vasta kristinuskon leviämisen aikoihin on suurin osa kivistä tuhottu tavalla tai toisella. Esimerkiksi Enontekiön kirkon lähistöllä on sijainnut noin puolen kuution kokoinen seitakivi, joka on kirkon rakentamisen aikoihin vieritetty Ounasjärveen vuonna 1864. Vain muutamia, merkittäviä palvospaikkoja on säilynyt meidän aikaamme saakka. Näistä suurimmat ja merkittävimmät ovat Taatsin- ja Näkkälänjärven seidat, sekä Inarinjärven ukonsaari. Näille paikoille on uhrattu merkittäviä uhreja metsästys- ja kalaonnen säilymiseksi. Suuria kiviä on voideltu verellä ja kalanrasvalla, jylhille paasille on nostettu poronlihaa, nahkoja ja luita pahansisuisten Jumalten lepyttämiseksi.
Seitoja löytyy myös Savosta. Heinävedellä, Koloveden kansallispuistossa kerrotaan olevan seitakiviä ja palvospaikkoja, mikä on täysin mahdollista, sillä viimeiset lappalaiset muuttivat pois alueelta 1660. Alueen tutkiminen on hankalaa, koska maasto on kivikkoista ja todisteita uhripaikoista on siten vaikea näyttää toteen.
Aina ei ole uhrattu pelkästään lihaa tai kalaa. Sääksmäellä on useita vanhoja uhrikiviä, joiden päälle on koverrettu noin kahden senttimetrin syvyisiä kuppeja. Kivien päällä on uhrattu viljaa ja maitoa. Suomesta kuppikiviä on löydetty useita satoja ja ne on ajoitettu valmistetun rautakaudella (Suomessa 550 eaa. -1300 jaa.). Vanhin lappalaisten eteläisestä asumisesta kertova asiakirjatieto löytyy juuri Sääksmäeltä vuodelta 1390.
Seitakivi Näkkäläjärven rannalla.
Yhtä ainoaa ja tyhjentävää selitystä maalauksille, seidoille ja kuppikiville ei ole. On vain muutamia paikkaansa pitäviä vastauksia arkeologien kaivauksien tuloksista, muuten voimme vain arvailla kivikauden ihmisten ajatuksia ja uskomuksia. Vanhojen myyttien sopivuus löydettyihin kalliomaalauksiin jakaa voimakkaasti tutkijoiden mielipiteitä, emmekä koskaan tule saamaan yhtä tyhjentävää vastausta tarinoiden todenperäisyydestä. Uskon, ettei niin pidäkään käydä. On hienoa, että kansantarumme elävät ja toivon, että tulevaisuudessakin osaamme säilyttää nämä hienot paikat, jotka todistavat kampakeraamisen pyyntiväestön asumisesta ja asutuksen levinneisyydestä pohjoiseen.
Teksti ja kuvat: Petri Kesti