19-vuotias tamperelaisneitonen Maire Vepsäläinen oli saapunut Jyväskylään kyläilemään kahden ystävättärensä luo. Oli huhtikuun 20. päivä vuonna 1980. Tytöt viettivät iloista lauantai-iltaa ravintolassa ja saapuivat puolen yön aikoihin asema-aukiolle.

Jyväskyläläistytöt poistuivat poikaystäviensä kanssa paikalta ja sopivat tapaavansa Vepsäläisen samassa paikassa myöhemmin. Tämä jäi aukiolle seurassaan olleen nuoren miehen kanssa.

Kun tytöt palasivat aukiolle, eivät he löytäneet Vepsäläistä. Tytöt lähtivät asunnolleen, mutta ystävä ei ollut palannut sinnekään. He päättivät jatkaa etsintää seuraavana aamuna.

Vepsäläisen löysi kuitenkin ensimmäisenä postinkantaja. Tytön ruumis oli puoliksi riisuttuna Hotelli Miltonin takapihalla. Hänet oli ilmeisesti yritetty raiskata ja sen jälkeen surmattu tukehduttamalla.