Henkirikoshistoriaa nykypäivän kuvin.

Suomessa on noin 200 selvittämätöntä henkirikosta. Vanhin selvittämättömistä henkirikoksista on Sallassa tapahtunut Kustaa Lepistön murha vuodelta 1912. Yli 200 selvittämätöntä henkirikosta tarkoittaa sitä, että tälläkin hetkellä keskuudessamme astelee vapaana yli 100 murhaajaa.

Useat selvittämättömät henkirikokset ovat tapahtuneet 1950 - 60 luvulla ja askarruttavat tutkijoiden mieliä yhä. Oulussa selvittämättömiä, vuoden 1955 jälkeen tapahtuneita henkirikoksia on tällä hetkellä yhdeksän.

Kyllikki Saaren murha Isojoella 1953 on saanut osakseen suurta huomiota ja putkahtaa esiin aina tasaisin väliajoin.

Kyllikki Saari oli nuori nainen, joka katosi kotimatkallaan 17. toukokuuta 1953, palatessaan kotiinsa seurakunnan hartaustilaisuudesta. Hänen etsintöihinsä osallistui useita satoja vapaaehtoisia, mutta vasta heinäkuun suuretsinnöissä hänen polkupyöränsä löydettiin suon silmäkkeestä. Aikaa kului ja vasta lokakuun 11. etsinnät tuottivat toivotun tuloksen ja kauhajoentien lähistöltä löytyi suohauta, josta nostettiin ylös Kyllikin pahoin maatunut ruumis. Surmasta epäiltyjä on ollut aikojen saatossa ennätysmäärä, mutta todisteet eivät ole riittäneet kenenkään tuomitsemiseen. Murhan pääepäillyillä oli murhan tapahtuma aikaan ojankaivutyömaa vain 50 metrin päässä Kyllikin löytöpaikasta. Molemmat heistä osallistuivat Kyllikin etsintöihin, joita järjestettiin katoamisen jälkeen.

Kyllikki Saari haudattiin 25. lokakuuta 1953 ja hänen hautajaisiinsa osallistui 25 000 ihmistä. Kyllikki Saaren surma on yksi tunnetuimpia selvittämättömiä henkirikoksia maassamme.

                   Kyllikki Saaren suohaudalle osoittava tienviitta. Kuva keväältä 2008.

Nuori kauppakoululainen Elli Immo surmattiin Kemissä 7.12.1955. Hän oli surmailtanaan palaamassa tansseista, kun hänen kimppuunsa hyökättiin vain 30-metriä ennen kotiovea.

Kun Emmi palasi surmayönään tansseista, hän erosi ystävästään Marttalan risteyksessä. Risteys näkyy Emmin kotitalolle, matkan ollessa noin 150 metriä. Emmi löydettiin muutaman metrin päästä kotiportiltaan. On täysin varmaa, että surmaaja tunsi Emmin ja tiesi mistä hän tulisi kotiinsa kulkemaan.

Henkirikoksen rikospaikkatutkinta tehtiin huolimattomasti ja se osaltaan edesauttoi henkirikosta jäämään arvoitukseksi. Emmin isä oli poliisi ja motiiviksi esitettiin kostoa. Vuonna 1972 joukko Kemin poliisilaitoksen entisiä virkamiehiä ilmoitti haluavansa avata rikostutkinnan uudelleen, koska heillä oli vahva epäily, että rikoksen tutkinnassa suojeltiin jotain tahoa. Rikosta ei koskaan tutkittu uudelleen. Voimme vain arvailla miksi?

Tulilahden kaksoismurha on heinäkuun 28. vuonna 1959 Tulilahden leirintäalueella Heinävedellä tapahtunut Suomen kuuluisimpiin lukeutuva henkirikostapaus, jossa surmansa saivat pyöräretkellä olleet Jyväskyläläiset 21-vuotias sairaanhoitajaoppilas Eine Maria Nyyssönen ja 23-vuotias toimistoapulainen Riitta Annikki Pakkanen. Naiset oli surmattu telttaan ja heidän ruumiinsa löytyivät haudattuna suohaudasta. Murhat saivat paljon julkisuutta ja pian syylliseksi keksittiin tyttöjä seurannut mopomies. Myöhemmin pääepäilty hirtti itsensä vankilassa, kovan painostuksen alla, kiistäen sitä ennen syyllisyytensä useita kertoja. Oikea syyllinen jäi löytymättä ja rikos puhuttaa paljon sen vuoksi, että siitä löytyy huomattavan paljon yhtäläisyyksiä niin Kyllikki Saaren, kuin Bobom-järven surmien kanssa.

                                  Heinävedellä surmattujen tyttöjen suohauta keväällä 2008.

Bodom järven kolmois- surma 1960 puhuttaa myös ihmisiä tänäkin päivänä, eikä vähiten muutamia vuosia sitten Nils Gustafssonia vastaan käydyn oikeudenkäynnin vuoksi.

Espoon Bobom-järvellä sai surmansa 5.6.1960 kolme teltassa nukkumassa ollutta nuorta, Maila Björklund, Anja Mäki sekä Seppo Boisman. Neljäs uhri, Nils Gustafsson, selvisi hengissä, mutta hänen vammansa olivat todella vakavat. Silminnäkijähavainnon mukaan niemen luonnonkauniissa maisemissa oli liikkunut surmien tapahtuma-aikoihin vaaleahiuksinen mieshenkilö, joka oli yrittänyt piileskellä ja oli muutenkin käyttäytynyt hätäisesti.

Bobom-järven murhapaikalle tuli heti tapahtuman jälkeen varsinainen yleisöryntäys, joka osaltaan edesauttoi murhaajaa ja haittasi tutkijoiden työtä, koska kaikki jäljet sotkettiin perusteellisesti.

                                     Bodomjärven surmapaikka syksyllä 2008 kuvattuna.

Kokemäellä, Joulukuussa 1960 katosi 1927 syntynyt Hilkka Saarinen. Hänen aviomiehensä pysyi asiasta vaitonaisena, vaikka heidän huostaan otetut lapsensa kyselivät äidistään.

Vuonna 1966 perheen vanhin poika kirjoitti poliisille kirjeen, jossa kertoi epäilevänsä, että isä tiesi enemmän äidin katoamisesta ja isän korjanneen uunia äidin katoamisen aikoihin. Poika oli käynyt kotonaan jouluna yhdessä ystävänsä kanssa ja kertonut isänsä siivonneen taloa pimeässä. Kun poika oli yhdessä ystävänsä kanssa yrittänyt mennä huoneeseen, jossa isä oli siivonnut, oli isä ajanut pojat pois väkivaltaisesti.

Vasta 1972, uusien tutkijoiden alkaessa selvittää rikosta, poliisit saapuivat Krootilankylässä sijaitsevalle tilalle ja purkivat uunin. Uunin sisästä löytyi istuvasta asennosta naisen muumioitunut ruumis. Hänet tunnistettiin myöhemmin Hilkka Saariseksi.

Myöhemmin oikeus ei pystynyt selvittämään Hilkan kuolinsyytä tai surmatapaa, eikä uhrin aviomiestä voitu tuomita kuolemantuottamuksesta 12 vuoden jälkeen, ja siten hänet vapautettiin. Hilkan aviomies eli rapistuvassa talossa kuolemaansa saakka. Kuolemantapaus on edelleen selvittämättä. Surma on yksi julmimmista henkirikoksista Suomessa. Hilkka Saarinen on ollut todennäköisesti hengissä, kun hänet on uuniin muurattu.

                             Tämä uuni toimi Hilkka Saarisen viimeisenä leposijana 12-vuoden ajan.

                             Surmapaikka kuvattu keväällä 2008.

Faktaa henkirikoksista.

Murha on rikos, joka Suomen rikoslaissa ei vanhene koskaan.

Vanhojakin henkirikoksia nousee aina välillä poliisin tutkimuspöydälle. Poliisi on ilmoittanut aloittaneensa 1955 jälkeisten henkirikosten tutkinnan uudelleen ja myös edistyneensä vanhojen henkirikosten selvityksessä. Edellä mainituista henkirikoksista tulee vihjeitä poliisille vielä vuosikymmenten takaa ja dna tutkimusten kehittyminen on antanut vastauksia moniin tutkijoita askarruttaneisiin kysymyksiin.  Dna on huomattavasti helpompi taltioida, mitä sormenjälki, mutta vanhojen rikosten selvittämisessä on se ongelma, että aina ei löydy dna testauksessa tarvittavaa dna jälkeä tai vertailukohtaa jäljelle. Nykyaikaisen sormenjälkirekisterin tietokantaan on talletettu yli 300 000 henkilön sormenjäljet ja dna rekisterin vastaavaan noin 65 000 ihmisen dna jälki.

Suomessa tehdään joka vuosi yli sata rikosta, jotka täyttävät murhan tai tapon tunnusmerkit. Tyypillisin Suomalainen henkirikos on humalassa tehty tappo, jossa tekovälineenä on teräase. 90 prosentissa tapauksissa tekijänä on mies. Riski-ikä henkirikokseen syyllistymiseen on miehillä 20–29 vuotta ja naisilla 30–39 vuotta. 76 prosenttia tekijöistä toimii tekotilanteessa yksin.

Suomi on henkirikostilastoissa Euroopan unionin kärkimaita ja Pohjois-maiden ykkönen. Syyksi kerrotaan usein kansamme sulkeutuneisuus ja pitkä, pimeä talvi. Useassa tutkimuksessa puolestaan on syyksi voitu osoittaa kansamme runsas alkoholinkäyttö, jonka tilastokärkiä myös olemme.

Mutta mikä tekee murhasta murhan? Henkirikosta määritellessä tappo on perusrikos, jonka tunnusmerkit täyttyvät, kun joku ihminen tahallisilla toimillaan aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman. Jos tappo tehdään vakaasti harkiten, erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, tai vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi. Näin sanoo Rikoslaki 21:2

Henkirikokset eivät vanhene koskaan, mutta myöskään rikospaikat eivät ikinä katoa. Paikat muuttavat aikojen saatossa muotoaan ja rakennuksia puretaan ja remontoidaan. Myös ihmisiä selvittämättömien tapausten ympäriltä kuolee ja se on yksi keskustelua aiheuttanut asia. Onko mielekästä antaa julkisuuteen tieto 1950-luvulla tapahtuneen henkirikoksen tekijästä, joka on kuollut 1970-luvulla? Näin puhutaan tapahtuneen Kyllikki Saaren tapauksessa.              

                                                                                                                      Teksti ja kuvat Petri Kesti