Henkirikokset suomessa ja rikospaikat nykypäivänä.

"Joka tahallisella teollaan aiheuttaa toiselle kuoleman, on syyllistynyt tappoon".

”Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Yritys on rangaistava”.

                                                                  (Rikoslaki 21:1)

                      ”Jos tappo tehdään:

-         Vakaasti harkiten,

-         Erityisen raa’alla tai julmalla tavalla

-         Vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai

-         Tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.”

(Rikoslaki 21:2)

Keskiajalla henkirikoksia perusteltiin lähinnä ulkoisien vaikuttimien, esimerkiksi noitien loitsujen aiheuttamiksi. 1700-luvulla huomattiin, että suurin osa henkirikoksista tehtiin oman hyödyn tavoittelemiseksi ja 1800-luvulle tultaessa jo osattiin huomioida muitakin tekoihin vaikuttavia asioita ja huomioida rangaistuksia annettaessa tapauskohtaiset vaikuttimet, esimerkiksi hätävarjelun mahdollisuus.

Suomessa tehdään joka vuosi yli sata rikosta, jotka täyttävät murhan tai tapon vaatimuksen. Tyypillisin rikos on humalassa tehty tappo ja tekovälineenä yleisin on teräase. 90 prosentissa tapauksissa tekijänä on mies. Riski ikä henkirikokseen syyllistymiseen on miehillä 20–29 vuotta ja naisilla 30–39 vuotta. 76 prosenttia toimi tekotilanteessa yksin.

                                            (Janne Kivivuori: Suomalainen henkirikos)

Tämä on faktaa henkirikoksista. Faktaa on myös se, että maassamme on tälläkin hetkellä noin 200 selvittämätöntä murhaa tai tappoa, vanhin niistä Sallassa tapahtunut Kustaa Lepistön henkirikos vuodelta 1912.

(Alibi 4/2007)

Eniten julkisutta saaneet, selvittämättömät henkirikokset ajoittuvat 1950 ja 1960 luvulle. Kyllikki Saaren murha Isojoella 1953, Elli Immon murha Kemissä 1955, Tulilahden kaksois-surma Heinävedellä 1959 ja Bodom järven kolmois- surma 1960 puhuttavat ihmisiä vielä tänäkin päivänä. Edellä mainituista tapauksista tulee poliisille vihjeitä vielä useiden vuosikymmenten takaa.

Vanhoista henkirikoksista on kirjoitettu paljon. Useiden entisten poliisien kertomuksia lukeneena, olen voinut todeta kaikkiin rikoksiin on löydetyn pääepäillyn, jonka syyllisyys on voitu näyttää toteen lähes tulkoon varmasti. Yhdessäkään edellä mainituista tapauksista eivät todisteet ole riittäneet tuomioon saakka.  

Henkirikos ei vanhene koskaan ja niinpä vanhojakin rikoksia nousee aina välillä poliisin tutkimuspöydälle. Myöskään rikospaikat eivät ikinä katoa. Kiersin hieman katsomassa paikkoja ja tältä ne näyttävät nykypäivänä.

                        Tässä näyttelyssä vertaan eri henkirikoksia toisiinsa. Yhdistäviä tekijöitä voi olla useita.

                                    Elli Immon surma Kemissä 1955 - Maire Vepsäläisen surma Jyväskylässä 1980

                                                    Kyllikki Saaren surma 1953- Tulilahden kaksoissurma 1959.

                                                      Eveliina Lappalaisen surma 2000 - Porin jousisurma2007.

                                                        Muhoksen hautasurma 2007- Hietasaaren hautasurma2006.

                                                        Muhoksen ryöstösurma 1953 - Pihtiputaan 8 surmanluotia 1969.

            Omaan lukuunsa kuuluu myös kaksi tapausta, joista toisessa tuomittiin syytön, toisessa taas syyllinen jätettiin tuomitsematta.

                                                            Kokemäen uunisurma 1960 - Keljonlahden mökkipalo 1998.

                                                                                                         Petri Kesti