Astuvansalmen kalliomaalaukset.

 

Ast1S7001080

 

Maassamme tunnetaan yli 120 kalliomaalausta, jotka käsittävät yli 450 kuvaa. Ensimmäisen löydön kalliomaalauksista teki Jean Sibelius vuonna 1911. Hän löysi kalliomaalauksen Kirkkonummelta Vitträskjärven rantakalliosta.

Yleensä kalliomaalaukset on tehty vesistöjen ääreen, jylhiin ja jyrkästi veteen putoaviin vuoren seinämiin, joten ne ovat useilta näkymättömistä. Kalliomaalaukset osuvat vain todella harvojen silmiin, koska normaali marjastaja niihin tuskin törmää. Useimmat kalliomaalauksista on kesäaikaan nähtävissä vain veneellä. Kalliomaalauksista lähimmät sijaitsevat pohjoisesta katsottuna Suomussalmella ja Laukaalla, mutta Suomen ja koko Pohjois-Euroopan merkittävimmät kalliomaalaukset sijaitsevat Ristiinassa, Etelä-Savossa, Astuvansalmella.

 

Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat olleet tunnettuja vuodesta 1968 lähtien. Noin 30- metrin korkeuteen kohoava kallio muistuttaa kauempaa valtavan suurta ihmisen päätä, josta on hahmotettavissa kasvot, alas luodut silmät, sekä nenä ja leuka. Tuhansia vuosia se on ollut pyyntiväestölle tärkeä ja pyhä paikka, jonka edustalle on uhrattu harvinaisia ja kallisarvoisia riipuksia. Kalliomaalauksen alapuolella olevalta terassilta on löydetty kaivauksissa kaksi nuolenkärjen katkelmaa ja sukeltajien tekemissä tutkimuksissa maalausten edustalta on löytynyt kolme meripihkakorua, jotka esittävät ihmistä, sekä yksi reiällinen meripihkariipus jonka uskotaan esittävän karhua. Löydetyt riipukset on pystytty ajoittamaan kampakeraamiseen aikaan (5000 - 3200 eaa.). Astuvansalmi on monessa suhteessa kalliotaiteemme merkittävin monumentti, jonka jääkauden murskaava mahti ja kivikauden ihminen ovat yhdessä muovanneet.

 

Vierailin Astuvansalmella syyskuussa 2008. Kiivetessäni varovaisesti alas jyrkkänä laskeutuvaa rinnettä, tiesin osin mikä minua odotti. Olin lukenut paikasta kirjoista ja nähnyt kuvia, joiden seurauksena oli uteliaisuus ajanut minut katsomaan paikkaa luonnossa, silti kaikki mitä silmieni eteen tuli sai minut mykistymään. Astuvansalmelle on hyvät opasteet ja läheiseltä pysäköintipaikalta on noin kolmen kilometrin patikointi maalauksille. Tämä pieni patikointi läpi hiljaisen ja kauniin luonnon toimi eräänlaisena virittäjänä maalausten näkemiseen, mutta mikään kirja tai kuva ei ikinä voisi antaa sellaista elämystä mitä maalausten näkeminen omin silmin antoi. Heikosti seinästä erottuvat punaiset kuvat saivat minut miettimään montaa eri vaihtoehtoa kuvien maalaamisen tarkoitukselle. Onko tarkoitus ollut nujertaa saaliseläimen henki etukäteen ja sen myötä vapauttaa eläimen sielu luonnon kiertokulkuun, useiden sukupolvien rukoillessa pyyntionnea tältä paikalta? Vai ovatko kuvat shamaanin näkyjä, kuten jokin kuvien tutkinnan haara on niitä selittänyt.

Astuvansalmi on maailman suurin yhtenäinen kalliomaalaus. Alue, jolla maalauksia esiintyy, on liki 17-metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea. Kalliosta on tunnistettu yli 60 erilaista maalausta, joiden aiheena esiintyvät mm. ihmiset, eläimet, veneet. Mannerjään sulavesivirrat ovat hioneet Astuvansalmen korkeaan kallioseinämään valtavan kourun, jonka sileä pinta on tarjonnut edellytykset kalliomaalausten tekemiselle ja niiden säilymiselle. Maalaukset ovat säilyneet niiden päälle aikojen saatossa muodostuneen piioksidikalvon ansiosta. Suojaava, läpinäkyvä kalvo on syntynyt kalliosta liuenneista mineraaleista. Maalauksissa käytetyn maalin koostumusta ei ole täysin pystytty selvittämään, mutta todennäköisesti se on valmistettu rautaoksidista keittämällä ja siihen on lisätty verta sekä sideaineeksi linnunmunia.

 

On vaikea tietää mitä varten maalaukset on kivikaudella tehty ja mitä ne ovat kivikauden ihmiselle merkinneet, mutta itselleni ne olivat todella uskomaton ja häkellyttävä näky. Ajatellessa paikan hiljaisuutta, rauhaa ja jylhiä kallioita, voi vain arvailla millaista kunnioitusta se on kivikauden ihmisessä herättänyt? Ehkä vain heimon pyhimmät ovat saaneet käydä kalliolla, saati saaneet kiivetä sinne maalaamaan kuvia? Vai ovatko maalaukset olleet merkkinä jollekin toiselle heimolle, koska tuon ajan ihmiset ovat käyttäneet kulkemiseen vesistöjä.

 

Kalliossa on 20 hirvikuviota, joista puolelle on merkitty sydänpiste. Pisteen merkitystä voi vain arvailla, mutta luultavasti niillä on ollut jonkinmoista yhteyttä metsästysonneen. Maalauksissa on myös kuvattu 17 ihmiskuviota, joiden koko on 25–50 senttimetriä. Kolmelle kuviolle on merkitty pään päälle sarvet ja yhdelle kuviolle myös silmät. Astuvansalmen erikoisuuksia on kolme naishahmoa, joilla yhdestä on kädessään jousi. Lisäksi maalauksissa on yksitoista venekuviota joihin on merkitty miehistöviivoja. Vaikuttavin kaikista on maalausten oikeassa reunassa oleva kämmenpainama. Sen katsominen ja ajan kulun ajatteleminen tuntuu aivan uskomattomalta. Tervehdys 7000 vuoden takaa.

 

Kalliomaalausten tulkitsemisen tärkein lähtökohta ovat muinaisuskonto ja kansanrunous. Kalliomaalauksissa esiintyvillä kuvilla onkin selvä yhteys saamelaiseen mytologiaan ja noitarummuissa esiintyviin kuviin. Saamelaiselle mytologialle ominaista on käsitys muuttuneessa tajunnantilassa tapahtuvista henkimatkoista sekä luontoa hallitsevista henkiolennoista. Saamelaiset uhrasivat aikoinaan lahjoja seidoille, jotka he näkivät kivettyneinä noitina. Tällaisen näkökulman huomioon ottaen voi vain arvailla millainen paikka Astuvansalmi on ollut kivikauden ihmiselle? Uskon sen olleen massiivisuudessaan varmasti jotain paljon suurempaa mitä osaamme kuvitella.

 

Yhtä ainoaa selitystä maalauksille ei ole. On vain muutamia paikkaansa pitäviä vastauksia arkeologien kaivauksien tuloksista, muuten voimme vain arvailla kivikauden ihmisten ajatuksia ja uskomuksia. Vanhojen myyttien sopivuus löydettyihin kalliomaalauksiin jakaa voimakkaasti tutkijoiden mielipiteitä, emmekä koskaan tule saamaan yhtä tyhjentävää vastausta tarinoiden todenperäisyydestä. Uskon, ettei niin pidäkään käydä. On hienoa, että kansantarumme elävät ja toivon, että tulevaisuudessakin osaamme säilyttää nämä hienot paikat, jotka todistavat kampakeraamisen pyyntiväestön asumisesta ja asutuksen levinneisyydestä.

Astuvansalmen kansallispyhättö on todella vaikuttava paikka ja suosittelenkin kaikille luonnossa liikkumisesta pitäville vierailua Astuvansalmella ja muilla kalliomaalauksilla.

Ast2S7001077

 

 

 

 

 

 

                   Teksti ja kuvat: Petri Kesti