18.1.2011

 

Vuosi vaihtui kiireellisissä merkeissä. Artwall.fi palvelu alkaa ottaa tuulta purjeisiin ja toivottavasti kuluvana vuonna siitä tulee menestyvä yritys.

Useita kunnianhimoisia tavoitteita alkaneelle vuodelle on. Haluan myös tämän vuoden aikana julkaista kolme kirjaa lisää, sekä pitää yhden näyttelyn. Myös pari kuvausmatkaa on suunnitelmissa, joten kun ottaa mukaan vielä opiskelun, on aikataulu aika tiivis, koska kotonakin pitää olla hoitamassa lapsia.

Jotenkin tuntuu, että olen alkanut nauttia tästä kaikesta, vapaudesta, ajasta tehdä taidetta ja kirjoittaa, sekä myös lasteni kanssa vietetyistä hetkistä. Oikeastaan olen aika tyytyväinen tällä hetkellä. Tuo tunne menee kyllä helposti ohi, kunhan vain innostun taas jostain.

 

8.12.2010

Viimeinkin sain julkaistua novellikokoelmani, jota olen hautonut jo vuosia, tekemättä siihen mitään suurempia muutoksia. Myös valokuvaajan ammattiopinnot käynnistyivät ja odotan todella innokkaasti oppivani uutta. Ideoita tulevaisuuden varalle on todella paljon! Näyttelynkin pitäminen olisi pitkästä aikaa mukava kokemus!

 

9.11.2010

Kuvauksia on ollut aika mukavasti. Valmistelen novellikokoelman ja romaanin julkaisua, sekä valokuvaajan opintojen aloittamista kuluvan kuun aikana, joten tekemistä on riittänyt todella paljon pitkin syksyä.

Olen myös kehitellyt täysin uutta aluevaltausta ja alkanut valmistaa käsityönä erilaisia koristeita esim. puutarhaan. Kyseessä on mm. puusta valmistettuja peikkoja, takorautaisia portteja, haaksirikkoutuneita laivoja, kattokruunuja ym. ym.

Jos joku kiinnostuu näistä, kannattaa ottaa yhteyttä sähköpostitse ja kertoa mitä haluaa. Pyrin valmistamaan kaiken toiveittenne mukaan. Myös oma osio näille esineille ja linkki siihen etusivulta on tulossa myöhemmin.

 

27.9.2010

On ollut kiireinen kuukausi. Olimme artwall.fi palvelun kanssa esittelemässä tulostuspalvelua Rakenna - Sisusta - Asu messuilla ja se työllisti meitä aika tavalla, koska ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen. Keväällä sitten häämessut!

Päivitin kuvauskalustoani hieman ja nyt on sitten jollekin halukkaalle myynnissä 12 mpix digijärkkäri, kolmella objektiivilla ja akkukahvalla. Myös Pentaxin 6x7 rullafilmikamera on myytävänä. Saivat väistyä 25 mpix kinokoon kennon tieltä.

Pienet lapset ja jatkuva kiire ovat saaneet aikaan sen, etten ole ehtinyt suunnitella mitään kuvausreissua mihinkään (paitsi Sarajevoon), mutta kirjan julkaisu tulee ajankohtaiseksi lähempänä joulua.

18.8.2010

Mielenkiintoista.. Sivujen päivityksen yhteydessä kävin läpi laajan valikoiman valokuvia henkirikoksista ja kaikki muistot noista kuvausreissuista palasivat elävänä mieleeni. Toisaalta, mieleeni palasivat myös kaikki nuo ratkaisemattomat rikokset ja niiden kätkemät arvoitukset aina niin voimakkaasti, että mietin erilaisia vaihtoehtoja jopa unissani.

Eniten mieltäni vaivaa Elli Immon tapaus ja se, elääkö murhaaja todella vieläkin Kemissä, murhapaikan lähistöllä?

 

15.8.2010

On ollut todella kiireinen ja surullinen kesä. Kesäkuussa menehtyi todella läheinen serkkuni, jonka kanssa teimme aikoinaan monta mielenkiintoista retkeä ja vietimme useita antoisia hetkiä ampumaradalla. Hän menehtyi vaikeaan sairauteen, jota vastaan jaksoi taistella vuoden. Oli raskasta seurata hänen taisteluaan läheltä, kun tiesi mihin kaikki lopulta johtaisi. Onneksi saimme puhua hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta ja muisto serkusta on minulle todella rakas.

Kun viimein rakkaan ystävän menetys alkoi helpottua, menetin myös setäni, jolle tulen aina olemaan kiitollinen avusta, jota häneltä saimme äitini kanssa isäni kuoltua jouluna 1999. Setäni oli täydellinen kopio omasta isästäni, niin ulkonäkönsä, kuin myös elämäntapojensa puolesta. Se on suuri syy siihen, että molemmat menehtyivät alle 50-vuotiaina. Nyt vain voi odotella, että kuka lähtee seuraavaksi...

Nyt on viimein hetki aikaa muille asioille. Päivitän kotisivut, valmistelen kahden uuden kirjan julkaisua ja suunnittelen uutta matkaa Balkanille. Seuraava matkakohde on näillä näkymin Sarajevo. Matkan ajankohta on vielä avoin.

16.05.2010

On ollut todella kiireinen kevät, koska olen opiskellut montaa eri alaa yhtä aikaa. No, nyt minulla on todistukset kuvankäsittelystä ja sivuntaitosta, että voin hyvällä omallatunnolla markkinoida osaamistani esim. levynkansien tekoon ja kaikkeen muuhunkin.

Uusi reissu tekisi mieli järjestää johonkin Lähi-itään, mutta ei taida taloudellinen puoli vielä antaa myöten.

Pian avaamme parin ystävämme kanssa artwall.fi sivuston, jota kautta myymme ns. kaupallisempia kuvia.

04.04.2010

Olen tällä hetkellä yllättävän tyytyväinen itseeni. Olin 17.3 - 23.3 välisen ajan kuvaamassa Kosovossa, Mitrovicassa. Paikka on maan todellinen ongelmapiste ja se näkyi kaikin puolin levottomuuksina. Oli helvetin jännät viisi päivää, sillä toimintaa riitti ympäri vuorokauden. Jos joku haluaa tietää lisää, niin kerron kasvotusten loput, sillä ette uskoisi kuitenkaan.

No, kriisialueiden kuvaaminen on aloitettu, ja lisää tulee pian. Kunhan ns. siviiliasiat järjestyvät. Piece brothers and sisters!!!

 

6.1.2010

No nyt on totta sellainen tosiasia, että kirjojani voi alkaa tilata netistä. Katsokaa osiosta kirjat. laitan sinne linkit kustantajan sivuille, josta niitä voi tilata. Lisää tulee ulos kevään mittaan.

 

31.12.2009

Vuosi vaihtuu pian ja voi taas voivotella omaa surkeuttaan ja surra kaikkea mikä jäi tekemättä.. No, ei nyt sentään!

Paljon hyvää ja mielenkiintoista mahtui tähän vuoteen ja jos ei mitään todella ihmeellistä tapahdu, saan julkaistua runokokoelman ja Vastakohtia, hetkiä pimeydestä näyttelystä kertovan kuvakirjan, joiden pitäisi olla kirjakaupoissa helmikuun alussa.

Onhan sekin yksi saavutus, ehkä.. Ja lisää on luvassa kevään mittaan, kun julkaisen kaksi proosateosta ja yhden kuvakirjan lisää.

Kiirettä pitelee.. ennen kuin kuolema korjaa...

 

5.11.2009

Mitään ei taas tapahdu. Opiskelu estää tekemästä tiettyjä asioita, hyvinkin monia. Suomi on niin byrokraattinen maa, jossa kaikkia ja kaikkea halutaan valvoa kuitenkin aika paljon. Odottelen tapahtuvaksi jotain...

29.10.2009

Nyt olen saanut päivitettyä edes hieman ajan tasalle näitä sivujani. Toivottavasti pian saan tänne uutta uutisoitavaa, koska nyt muutaman päivän aikana on tapahtunut todella paljon joka rintamalla. Sekä kirja, että valokuvaus puolella.

Usein kaikki asiat alkavat mennä sitten vauhdilla eteenpäin, kun alkavat mennä.

 

25.10.2009

Olen ollut välillä todella masentunut, koska aika ei riitä taiteen tekemiseen. Olen aloittanut ammatilliset opinnot, jotka eivät kiinnosta pätkääkään, ja haluaisin vain kirjoittaa ja kuvata. Minulla on monta toteuttamatonta ideaa ja kunhan saan järjestettyä aikaa ja rahaa, alan toteuttamaan niitä järjestelmällisesti. Tarkoituksena on lähteä kuvaamaan pariin kohteeseen ulkomaille, kunhan saan vain kontaktit järjestettyä. Toisaalta on pakko olla jokin toimi, josta tulee säännöllisesti rahaa.

Olen tajunnut kuluneiden kahden viikon aikana, ettei millään muulla, kuin taiteella, ole mitään merkitystä. Vaikka tekisi asiat miten, kotona ja työelämässä, niin aina sataa moitteita jostain suunnasta. Olenkin siis päättänyt olla oma vittumainen itseni ja toteuttaa sitä, mitä elämässäni eniten haluan, enkä enää edes yritä miellyttää ketään ihmistä. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. En laiminlyö lapsiani, enkä muutenkaan perhettäni, mutta kaikkia muita ihmisiä kyllä.

Elämäni tarkoitus on ilmeisesti kuvata kaikkea näkemääni ja omalla tavallani kertoa näkemistäni epäkohdista muille. En tajua itsekkään, kuinka hukkasi välillä elämäni suunnan? Nyt alan hahmottaa sen taas ja tiedän, että minun on kuljettava sitä asiaa kohti, jota olen aikoinaan jo alkanut kuvata. Jo ensimmäisessä näyttelyssä otin tehtäväkseni pahuuden kuvaamisen ja sitä  minun on jatkettava, kunnes on aika kuolla. Vain sillä tavalla voin löytää itseni ja olla edes hetken onnellinen. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, ettei tämä maailma ole yhtään hyvä paikka, eikä elämä ole mitään helvetin ihanaa. Täällä on aivan liian paljon epäkohtia, joihin pitäisi puuttua. Rahalla on nyky-yhteiskunnassa aivan liian paljon valtaa. (Puhuu köyhä opiskelija, hieman katkeruutta sisimmässään)

To the other side of morning tulee olemaan suunnitelmallisin ja raadollisin (sananmukaisesti) näyttely, jonka olen kuvannut. Haluan hyökätä sillä tätä tekopyhää järjestelmää vastaan, ja varsinkin näyttää kaiken maailman uskovaisille mistä reiästä se kanakin pissii..

Jos joku ihmettelee joitain kuviani esim. kirkoista, niin voin lohdutukseksi sanoa, että en ole tulossa uskoon, mutta vanha viisaus sanoo, "tunne vihollisesi". Siitä todellakin on kysymys. Tiedän kirkoista ja niiden historiasta yllättävän paljon. Heh heh.. Eivätpä Keminmaan seurakunnassa tienneet miksi minä sinne oikeasti menin. Eivät kyllä luvanneet kuvata sitä muumiota siellä...

By the way! Olimme puolisoni kanssa lomalla Unkarissa, Budapestissa, hieman reilun viikon. Kaunis kaupunki, jossa on todella paljon nähtävää. Parasta siellä oli Robert Capan näyttely ja se helvetinmoinen kodittomien määrä. Kuvattavaa oli paljon ja kuvia löytyy galleriasta pian...

 

23.8.2009

Kaleva perui toisen juttuni ja ajattelin tarjota sitä juttua siten muualle. Olen ollut helvetin väsynyt, koska olen ollut töissä NSN:llä ja työ on kolmivuoro työtä. Haluaisin vain nukkua muutaman vuorokauden putkeen, mutta lapset ja puoliso pitävät huolen siitä, ettei se onnistu.

Ideoita pursuaa kyllä mieleen koko ajan ja viime viikonloppuna kuvatessani uutta näyttelyä kotipaikallani Murrossa vakuutuin vain entistä varmemmin siitä, että olen tulossa hulluksi. To the other side of morning näyttely kuvaa voimakkaasti toisen ulottuvuuden ja vainajien läsnäoloa. Mallit ovat jälleen kerran nukkeja, mutta niin aidon tuntuisia, että itseänikin hirvittää kuvata tätä näyttelyä. On vielä pitkä matka edessä, ennen kuin tämä näyttely näkee päivänvalon, mutta sitä päivää kannattaa odottaa.

Myös kirjoittaminen on vienyt paljon aikaani. Kirjoitan kirjaa, vaikka entisetkin ovat julkaisematta ja olen ajatellut jotain jatko-opintoja sen suhteen. Oulun yliopistossa olisi muutamia mukavia kursseja, joita kävisin, jos se olisi ajallisesti ja rahallisesti mahdollista. Toivottavasti joskus löytyy joku kustantaja, joka julkaisee teoksiani. (Tähänastiset kustannus-sopimukset, joita minulle on tarjottu, ovat olleet luokattoman huonoja, enkä siksi ole niitä hyväksynyt)

 

26.07.2009

 Kirjoittamisen opiskelu on tuottanut sen verran tulosta, että olen saanut julki kaksi lehtijuttua kuvineen, molemmat jutut sanomalehti Kalevan viikkoliitteessä. Ensimmäinen jutuista kertoi kalliomaalauksista ja julkaistiin 28.6.09 ja toinen kertoo selvittämättömistä henkirikoksista ja tulee ulos lähiaikoina.

Myös uutta näyttelyä olen alkanut kuvaamaan ja tekemään. Nimi on: To the other side of morning.

 

22.05.2009

Halusin lisätä tähän sivun, johon voin kirjoitella joskus jotain, jos huvittaa. Sivuilleni on tulossa päivityksiä mahdollisimman pian. Tällä hetkellä päivitysten viivästyminen johtuu ajanpuutteesta ja verkkoyhteyksien toimimattomuudesta.

Olen opiskellut luovaa kirjoittamista avoimessa yliopistossa vuosina 2004, 2007 ja nyt avoimessa amk:ssa kevään 2009. Tulossa on jotain kirjallisia julkaisuja, joita on mahdollista ostaa myöhemmässä vaiheessa myös näiden sivujen kautta. Suunnittelen myös näyttelyä, joka olisi yhdistelmä valokuvia, maalauksia ja installaatioita, kirjallisella julkaisulla varustettuna tietenkin. En vielä tiedä minne näyttelyä haen mutta todennäköisesti en Ouluun, koska olen huomannut ettei minulle anneta mahdollisuutta töideni esittämiseen täällä. Oulussa pitää esittää kauniita kuvia, jotka eivät pidä sisällään sanomaa. Täällä ei saa sanoa mielipidettään julki ainakaan tällainen nimetön taiteilija.

Viime vuoden loppupuolella hankin itselleni digitaalisen järjestelmäkameran ja sitä mukaan olen siirtynyt nykyaikaan. Taidekuvani tulen kuitenkin kuvaamaan edelleen Pentax 6x7 kameralla, joten aitoa tavaraa on luvassa myös tulevaisuudessa. Uudessa näyttelyssä tulen todennäköisesti käyttämään kuvissani päällekkäisvalotusta, joten jotain uutta sentään on luvassa. Myös maalauksilleni ja henkirikoskuville on tulossa kokonaan oma kuvagalleriansa suuren määrän vuoksi. Muutenkin on tarkoitus kehittää näitä sivuja. Päivämäärää en osaa sanoa, mutta toivottavasti kaikki tapahtuu pian.